Ja mun elämä Kalliossa alkoi ihanasti.
Mä kiertelin ympäri katuja, näin rakasta ystävää ja rentouduin oikein kunnolla.
Nukuin super hyvin ja laiskottelin kahvikuppi kädessä ilman aikarajaa.
Sitten mä lähdin lenkille. Mahto olla yks elämäni parhaista lenkeistä. Aurinko paisto ja ihmiset oli onnellisen näköisiä. Ja mä en ollut päättänyt edes mihin meen. Annoin vaan fiiliksen viedä. Kiersin sitten veden. Jossain Töölönrannan huudeilla mä kuulemma seikkailin. Ärsyttävää kun ei tiedä paikkojen nimiä. Mutta haittaako se, kun kuitenkin tunnistaa niiden kauneuden.
Tunsin oloni vapautuneeksi. Enää mä en antanut mun pelkojen hallita mua. Mä olin elossa. Mä oon elossa taas.
Kun mä makasin mun sängyllä illalla mietin, etten koskaan haluu lähteä pois. Oliskin tää elämä mulle mahdollista...
Mutta ainakin se on mahdollista nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti